Avain hyvään suun terveysrutiiniin
Monet ruuat ja juomat altistavat hammaskiilteen hapoille. Hapot aiheuttavat hammaskiilteen liukenemista eli eroosiota. Lisäksi hampaiden harjaaminen välittömästi syömisen jälkeen lisää huomattavasti abraasion riskiä. Abraasiolla tarkoitetaan hampaiden liiallisen harjaamisen aiheuttamia kulumia.
Eroosion riskin vähentämiseksi on suositeltavaa juoda tai huuhdella suu kivennäisvedellä aterioiden jälkeen (etenkin silloin, kun on nautittu happamia juomia tai ruokia).
Olemme laatineet oppaan, joka auttaa parantamaan suun terveyden rutiineja. On mahdollista, että et ole harjannut hampaitasi tai käyttänyt hammaslankaa oikeaoppisesti!
Hampaiden harjaaminen Biomin ™ -hammastahnalla
Suosittelemme harjaamaan hampaat ennen aamiaista ja ennen nukkumaan menoa vähintään kahden minuutin ajan. Näin varmistat, että hampaista poistuvat kaikki ruuantähteet ja hammasplakki. Hammasplakki voi johtaa ientulehdukseen tai hampaiden reikiintymiseen. Lisäksi hammaslangan käyttö ja hammasväliharjat auttavat poistamaan ruuantähteitä ja plakkia hampaiden väleistä mihin hammasharja ei ulotu.
Levitä pehmeälle tai medium harjaksiselle hammasharjalle 1 cm Biomin ™ -hammastahnaa. Hammasharja asetetaan hampaiden ulkopinnoille kallistamalla harjaa 45 asteen kulmassa ienrajaa myötäillen. Harjaa hampaat pystysuorassa ylös – ja alaspäin suuntautuvassa linjassa kevyin harjan vedoin, jolloin harjakset työntyvät poispäin ienrajasta. Puhdista ylä- ja alahampaiden ulkopinnat, sitten sisäpinnat ja lopuksi purupinnat. Muista kiinnittää erityistä huomiota vaikeasti harjattaviin alueisiin. Raikkaamman suun varmistamiseksi harjaa myös kieli vähintään kerran päivässä. Kahden minuutin harjauksen jälkeen purskuta hammastahnavaahtoa suussa 30 sekunnin ajan ja sylje pois. Älä huuhtele suuta vedellä! Vesi huuhtelee pois hammastahnan vaikuttavat aineet!
Älä juo mitään hapanta vähintään 30 minuuttia hampaiden harjauksen jälkeen, muuten se poistaa suuren osan hammastahnan vaikuttavista aineista! Kun olet pessyt hampaat Biomin ™- hammastahnalla suosittelemme seuraava tekniikkaa hammaslangan käytössä:
- Vedä n. 45cm hammaslankaa pakkauksesta.
- Kieritä hammaslangan molemmat päät etu- ja keskisormen ympärille ja purista lankaa tiukasti.
- Aseta hammaslanka kunkin hampaan väliin yksi kerrallaan liikuttamalla hammaslankaa edestakaisin ylös ja alas työntämällä ja vetämällä.
- Kun olet puhdistanut langalla hammasvälit, heitä käytetty hammaslanka pois.
- Hammasväliharjoja käytettäessä on syytä huomioida oikea koko hammasvälien puhdistukseen valmistajan ohjeiden mukaisesti.
Lisätietoja: www.biomin.co.uk